YHDISTYKSEN
SÄÄNNÖT
Yhdistyksen säännöt ovat puoluehallituksen mallisääntöjen
mukaiset
ja hyväksytty syyskokouksessa 25.11.2001
I LUKU
NIMI JA TARKOITUS
1 §
NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Nurmijärven Klaukkalan Kokoomus ry.
Yhdistys kuuluu paikallisyhdistyksenä Kansallinen Kokoomus r.p:een
ja Uudenmaan Kokoomus ry:een, joista edellistä näissä säännöissä
sanotaan puolueeksi ja jälkimmäistä piiriksi, sekä
Kokoomuksen Nurmijärven aluejärjestö ry:een, jota näissä
säännöissä sanotaan kunnallisjärjestöksi.
Yhdistyksen kotipaikka on Nurmijärvi.
2 §
TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Kansallinen Kokoomus r.p:n omaksumien,
seuraaville pääperiaatteille rakentuvien pyrkimysten toteuttamiseksi:
- Suomen itsenäisyyden lujittaminen sekä yksityisen ihmisen
vapauteen ja turvallisuuteen perustuvan kansanvaltaisen valtio- ja oikeusjärjestyksen
turvaaminen ja kehittäminen,
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen sekä suomalaista yhteiskuntaa
rakentavien arvojen kuten kristillisen vakaumuksen, yhteiskunnallisen vastuuntunnon
ja terveen perhe-elämän ylläpitäminen ja vahvistaminen,
- kansallisen sivistyksen kehittäminen ja koulutuksen sekä
kulttuurin tason jatkuva kohottaminen,
- markkinatalouteen ja yrittäjyyteen perustuvan taloudellisen
toiminnan edistäminen ja kansainvälisen kilpailukykymme lisääminen,
- sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kohottaminen sekä
ihmisen elinympäristöstä huolehtiminen,
- kansainväliseen yhteistoimintaan osallistuminen olojen kohentamiseksi
ja rauhan säilyttämiseksi koko maailmassa.
3 §
TOIMINNAN LAATU
Pyrkimystensä toteuttamiseksi yhdistys
1) valmistelee ja hoitaa valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa
2) harjoittaa jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella
yhdistyksen tarkoitusperiä edistävää tiedotustyötä
ja julkaisutoimintaa, suorittaa jäsenhankintaa sekä järjestää
kokouksia, kursseja, neuvottelutilaisuuksia ja juhlia
3) muodostaa erityisaloja varten rekisteröimättömiä
kerhoja sekä alueellisella pohjalla toimivia rekisteröimättömiä
osastoja
Toimintansa tukemiseksi yhdistys
1) kantaa jäseniltään jäsenmaksuja, ottaa vastaan
testamentteja ja lahjoituksia sekä
2) omistaa ja hallitsee toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä
sekä osakkeita, harjoittaa ravintolaliikettä ja kioskikauppaa,
elokuva- ja kustannustoimintaa ja muistoesineiden myyntiä sekä
järjestää arpajaisia.
II LUKU
JÄSENET JA PÄÄTÖSVALTA
4 §
JÄSENET
Varsinaiset jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä viisitoista
(15) vuotta täyttänyt henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen
tarkoituksen ja toiminnan sekä puolueen yleiset periaatteet ja jonka
yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.
Yhdistyksen jäsen tai jäseneksi pyrkivä ei saa kuulua
muuhun puolueeseen eikä varsinaisena jäsenenä muuhun Kansallinen
Kokoomus r.p:n jäsenyhdistykseen.
Kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet
Kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa
erityisesti ansioituneen jäsenen. Yhdistyksellä voi olla vain
yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan.
Kunniajäseneksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa
ansioituneen jäsenen.
Kannattajajäsenet
Kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä rekisteröidyn
yhdistyksen tai luonnollisen henkilön.
5 §
JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jos varsinainen jäsen, kunniajäsen, kunniapuheenjohtaja tai
kannattajajäsen päättää erota yhdistyksestä,
on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus hallitukselle tai
sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan
merkittäväksi.
Eroavan jäsenen on suoritettava kaikki ne taloudelliset velvoitukset
jotka sille sinä kalenterivuotena kuuluvat, jona eroaminen tapahtuu.
Jos varsinainen jäsen ei suorita jäsenmaksuaan taikka on muuten
jättänyt toteuttamatta ne velvoitukset, joihin hän yhdistykseen
liittyessään on sitoutunut, tai jos hän on toiminut yhdistystä
vahingoittavalla tavalla, on hallituksella oikeus erottaa hänet.
Erottamispäätöksestä jäsenellä on oikeus
valittaa yhdistyksen kokoukselle jättämällä kirjallinen
valitus hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta
tiedon saatuaan. Jos yhdistyksen kokous kuultuaan hallitusta ja erotettua
jäsentä sekä hankittuaan muut tarpeellisiksi katsomansa
selvitykset hyväksyy vähintään kahden kolmasosan (2/3)
enemmistöllä erottamispäätöksen, se tulee voimaan
heti.
6 §
JÄSENMAKSUT
Jokainen varsinainen jäsen ja kannattajajäsen suorittaa yhdistykselle
jäsenmaksuna sen määrän, jonka yhdistyksen syyskokous
seuraavaa kalenterivuotta varten vahvistaa.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen eivät suorita jäsenmaksua
yhdistykselle. Yhdistys on kuitenkin velvollinen maksamaan puolueelle ja
piirille jäsenmaksun heidänkin osaltaan.
7 §
PÄÄTÖSVALTA
Ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen
kokous.
Toimeenpanovalta on hallituksella.
III LUKU
YHDISTYKSEN KOKOUS
8 §
KOKOUSTEN AJANKOHTA
Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen on pidettävä joka vuosi kaksi varsinaista kokousta,
kevätkokous maaliskuun ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä.
Ylimääräinen kokous
Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään, milloin
yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai milloin
vähintään 1/10 yhdistyksen varsinaisista jäsenistä
sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä
varten hallitukselta pyytää.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous on pidettävä
viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun kokousta
on asianmukaisesti pyydetty.
9 §
KOKOUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokousten tarkemman ajan ja paikan määrää
hallitus. Kokouskutsu on julkaistava yhdistyksen toiminta-alueella ilmestyvässä
sanoma- tai paikallislehdessä tai lähetettävä kirjallisesti
yhdistyksen jäsenille vähintään yhtä (1) viikkoa
ennen kokousta.
10 §
PÄÄTÖKSENTEKO KOKOUKSESSA
Päätökset tehdään asiakysymyksissä ehdottomalla
ääntenenemmistöllä, mikäli näissä säännöissä
ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.
Päätökset tehdään vaaleissa ehdottomalla ääntenenemmistöllä.
Mikäli ensimmäisellä äänestyskierroksella riittävä
määrä ehdokkaista ei saa tarvittavaa ääntenenemmistöä,
seuraavalle äänestyskierrokselle pääsee äänijärjestyksessä
enintään kaksinkertainen määrä ehdokkaita valitsematta
olevien määrään nähden. Äänten mennessä
tasan ratkaisee arpa. Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, milloin
vähintään kaksi (2) äänivaltaista osanottajaa
sitä pyytää.
11 §
YHDISTYKSEN KOKOUSTEN ASIAT
Kevätkokous
Kevätkokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan
tarkastajat ja ääntenlaskijat,
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys,
- käsitellään hallituksen toimintakertomus edelliseltä
kalenterivuodelta
- käsitellään tilinpäätös ja tilintarkastajien
lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille
- käsitellään aloitteet ja hallituksen niistä antamat
lausunnot
- valitaan yhdistyksen edustajat ja varaedustajat kunnallisjärjestön
kokouksiin, piirikokouksiin, puoluekokoukseen sekä muihin kokouksiin,
joihin yhdistyksellä on oikeus nimetä edustajansa
- käsitellään selonteko puolueen paikallisen kunnanvaltuustoryhmän
toiminnasta edellisen kevätkokouksen jälkeiseltä ajalta,
ellei sitä anneta kunnallisjärjestön kokouksessa, sekä
selostus poliittisesta tilanteesta
Syyskokous
Syyskokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan
tarkastajat ja ääntenlaskijat
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys
- käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma
- päätetään tilintarkastajien palkkioista
- määrätään varsinaisten ja kannattavien jäsenten
jäsenmaksujen suuruus ja käsitellään seuraavan vuoden
talousarvio
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa sekä näille varamiehet
- valitaan hallituksen puheenjohtaja
- valitaan hallituksen muut jäsenet
- käsitellään aloitteet ja hallituksen niistä antamat
lausunnot
- kuullaan poliittinen tilannekatsaus
Ylimääräinen kokous
Ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa käsitellään
asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu, sekä hallituksen esittämät
kysymykset, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi,
mikäli asiaa ei tarvitse mainita kokouskutsussa.
IV LUKU
HALLITUS
12 §
HALLITUKSEN JÄSENET
Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat syyskokouksessa valitut puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä kahdesta kuuteen
(2-6) muuta jäsentä.
Syyskokous voi vahvistaa valituille hallituksen jäsenille työnjaon.
Työnjaosta päättäminen voidaan myös jättää
hallituksen tehtäväksi.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi
Hallitus voi asettaa neuvottelukuntia ja toimikuntia määräajaksi
tai erityistä tehtävää varten
13 §
HALLITUKSEN KOKOUKSET
Hallitus on kutsuttava koolle, milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi
tai vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä
vaatii.
14 §
HALLITUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN
Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisesti hallituksen
jäsenille vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta.
Kiireellisiä poliittisia kysymyksiä käsittelemään
voidaan hallitus kutsua koolle ilman määräaikaa.
15 §
PÄÄTÖSVALTAISUUS
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään
puolet jäsenistä on saapuvilla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
mukaan luettuna.
16 §
ALOITEOIKEUS
Oikeus aloitteiden tekemiseen hallituksen kokoukselle on yhdistyksen
jäsenillä, kunnallisjärjestön hallituksella, piirihallituksella
ja puoluehallituksella.
17 §
PUHE- JA LÄSNÄOLO-OIKEUS
Hallitus voi myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden
muillekin henkilöille.
18 §
PÄÄTÖKSENTEKO
Päätökset tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan
ääni, paitsi vaaleissa arpa.
19 §
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä
nämä säännöt muuten edellyttävät:
1) johtaa yhdistyksen toimintaa puoluehallituksen ja piirihallituksen
ohjeiden sekä yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti
sekä tehdä aloitteita yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi,
2) valvoa sääntöjen sekä yhdistyksen kokousten
päätösten noudattamista,
3) valmistella yhdistyksen kokousten käsiteltäväksi
tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle,
4) valmistella ja ohjata valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa
puoluehallituksen ja piirihallituksen ohjeiden mukaisesti,
5) päättää varojen hankinnasta ja vastata omaisuuden
hoidosta,
6) huolehtia jäsenhankinnasta sekä hyväksyä uudet
jäsenet
7) järjestää kokouksia, kursseja, juhla-, koulutus-
ja neuvottelutilaisuuksia yhdistyksen toiminta-alueella,
8) valvoa ja ohjata osastojen ja kerhojen toimintaa
9) pitää jäsenluetteloa ja valvoa jäsenmaksujen
maksamista sekä antaa pyydettäessä tietoja yhdistyksen jäsenluettelosta
puolueelle, piirille ja kunnallisjärjestölle
10) pitää yhteyttä paikkakunnalla toimiviin muihin puolueen
jäsenyhdistyksiin sekä kokoomuslaisiin luottamushenkilöihin
11) huolehtia siitä, että yhdistyksen toiminta ulottuu sen
toiminta-alueen kaikkiin osiin
12) valita tarvittavat toimihenkilöt ja edustajat niihin elimiin,
joihin hallituksella on oikeus valita edustajat.
20 §
NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja
ja sihteeri, kaksi yhdessä.
21 §
TOIMINTA- JA TILIVUOSI
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Hallituksen on jätettävä tilit tilintarkastajille viimeistään
kolme (3) viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta ja ne on palautettava
hallitukselle kaksi (2) viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta. Taloudenhoitajan
tulee olla läsnä tilintarkastuksessa.
22 §
LUOTTAMUS- JA TOIMIHENKILÖT
Luottamus- ja toimihenkilöiksi voidaan valita vain puolueen jäsenyhdistysten
jäseniä.
Puheenjohtaja
Puheenjohtajan tehtävänä on
1) kutsua koolle hallituksen kokoukset ja johtaa niissä puhetta
2) valvoa, että yhdistyksen toimintaa johdetaan sääntöjen
ja puolueohjelmien mukaisesti sekä puolueen, piirin ja kunnallisjärjestön
johdon ohjeiden ja yhdistyksen päätösten mukaisesti
3) tehdä aloitteita ja ehdotuksia yhdistyksen toiminnan vilkastuttamiseksi
ja toiminnassa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi
4) pitää yhteyttä piirin toiminnanjohtajaan ja neuvotella
hänen kanssaan yhdistyksen toiminnasta
5) valvoa, että toimihenkilöt sekä neuvottelu- ja toimikunnat
täyttävät tehtävänsä
6) pitää yhteyttä paikkakunnalla toimiviin puolueen
ulkopuolisiin yhteisöihin
Sihteeri
Sihteerin tehtävänä on
1) yhteistoiminnassa puheenjohtajan kanssa valmistella hallituksen
ja yhdistyksen kokouksissa esille tulevat asiat
2) panna täytäntöön hallituksen päätökset
sekä sen ohjeiden mukaan yhdistyksen kokousten päätökset
3) pitää pöytäkirjaa hallituksen kokouksissa
4) pitää toimintatilastoa
5) laatia ehdotukset yhdistyksen toimintakertomukseksi sekä seuraavan
vuoden toimintasuunnitelmaksi
6) tehdä määräaikaisaikaisilmoitukset sekä
laatia tilastot kunnallisjärjestölle, piirille ja puolueelle
7) hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihto ja laatia tarvittavat asiakirjat
8) vastata yhdistyksen rekisteriasioiden, arkiston, jäsenkortiston
ja käsikirjaston hoidosta
9) toimittaa tiedotusvälineille tietoja yhdistyksen toiminnasta
10) pitää luetteloa yhteisöjen ja henkilöiden merkkipäivistä.
Sihteerin tehtävät voidaan antaa yhdistyksessä vahvistettua
työnjakoa noudattaen useammalle henkilölle.
Taloudenhoitaja
Taloudenhoitajan tehtävänä on
1) periä jäsenmaksut ja ilmoittaa hallitukselle kaksi kertaa
vuodessa jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten määrä
ennen yhdistyksen varsinaisia kokouksia
2) huolehtia yhdistyksen muiden saatavien perimisestä
3) tallettaa yhdistyksen varat ja hoitaa muuta omaisuutta
4) suorittaa maksut
5) huolehtia varojen hankkimista koskevien suunnitelmien toteuttamisesta
6) vastata yhdistyksen kirjanpidon hoidosta, tilinpäätöksen
laadinnasta sekä sen esittämisestä hallitukselle
7) laatia ehdotus seuraavan vuoden talousarvioksi hallituksen käsittelyä
varten
V LUKU
VAALIT JA POLIITTINEN TOIMINTA
23 §
VALTIOLLISET VAALIT
Ehdokkaiden asettelussa valtiollisten vaalien jäsenäänestykseen
noudatetaan puolueen ja piirin sääntöjä sekä puolueen
jäsenäänestyssääntöä.
24 §
KUNNALLISVAALIT
Jos kunnassa on kunnallisjärjestö, päättää
varsinainen tai ylimääräinen kunnallisjärjestön
kokous kuultuaan piirihallitusta, kunnallisvaalien vaaliliitoista, nimeää
kokoomuslaiset ehdokkaat sekä päättää ehdokaslistojen
kokoonpanosta, sijoitusjärjestyksestä ja muista vaaleihin liittyvistä
tärkeimmistä kysymyksistä puoluekokouksen tai puoluevaltuuston
antamien suuntaviivojen mukaisesti.
Jos sen sijaan kunnassa on useampia puolueen paikallisyhdistyksiä
eikä kunnallisjärjestöä, tekee se paikallisyhdistys,
minkä puolue on ilmoittanut edustavan puolueen jäseniä kunnassa,
edellä mainitut päätökset kuultuaan ensin muita paikallisyhdistyksiä
ja piirihallitusta.
Jos kunnassa on vain yksi puolueen paikallisyhdistys, tekee sen kokous
edellä mainitut päätökset kuultuaan ensin piirihallitusta.
25 §
YHDISTYS JA VALTUUSTORYHMÄ
Yhdistys tekee valtuustoryhmälle ehdotukset kunnallisiin luottamustehtäviin
valittavista.
Valtuustoryhmän ja yhdistyksen neuvottelevana yhteistyöelimenä
toimivat molempien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Yhteistyöelin
valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.
Yhteistyöelimen on
- laadittava valtuustokautta varten toimintasuunnitelmaehdotus, joka
käsitellään valtuustoryhmän vaalivuonna pidettävää
järjestäytymiskokousta seuraavassa kokouksessa yhdessä yhdistyksen
hallituksen kanssa,
- järjestettävä muista keskeisistä kunnallispoliittisista
kysymyksistä yhdistyksen ja valtuustoryhmän yhteisiä neuvottelutilaisuuksia,
- valmisteltava yhdistyksen valtuustoryhmälle ja valtuustoryhmän
yhdistykselle käsiteltäväksi esittämät asiat.
Valtuustoryhmä toimittaa vuosittain helmikuun loppuun mennessä
yhdistykselle kirjallisen selvityksen edellisen vuoden toiminnastaan.
Valtuustoryhmän jäsenet ovat velvollisia osallistumaan yhdistyksen
kokouksiin ja raportoimaan kunnallispolitiikan tapahtumista.
Yhdistys tekee kunnallispoliittisen ohjelman seuraavaa valtuustokautta
varten yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa ja hyväksyy
sen kunnallisvaalivuonna.
Jos kunnassa on kunnallisjärjestö, hoitaa se yhdistykselle
tässä pykälässä määrätyt tehtävät.
VI LUKU
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
26 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Näiden sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen
voidaan ottaa käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa, jos
siitä on kokouskutsussa mainittu. Päätöksen tekemiseksi
vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö
annetuista äänistä. Sääntöjen muutokselle
on saatava puoluehallituksen hyväksyminen.
Yhdistyksen purkautuessa on sen jäljelle jääneet varat
luovutettava piirille käytettäväksi puolueen tarkoitusperien
toteuttamiseen paikkakunnalla.
|